Luomiskoodi-kirjan tilaus
| Hermeetikon toinen oheistuote on siis nähnyt päivänvalonsa. Näin se imperiumme kasvaa. Todellisuudessa tämä ei ole Hermeetikko-Productionsin kustama, vaan Thelema-Julkaisut sen on ihan rahalla maksanut, mutta onhan se selvää, että meidänkin kautta sitä saa. Yksinkertaisesti siksi, että tunnettuun tapaan hermeetikko-tuotteet tulee postiluukusta seuraavana arkiaamuna – poislukien jos tuote on tilapäisesti tai pysyvästi lopussa. Sen lisäksi ne saa maksaa omaan tahtiinsa kohtuullisen ajan kuluttua, ja hyvin on homma pelannut. Luomiskoodi-kirjan hinta on siis 20 euroa ja jokainen päättäköön paneeko sen rahan tähän kirjaan vai K-kauppaan. Sitä voi tilata alla olevalla lomakkeella ja se todellakin putkahtaa heti seuraavana arkiaamuna. Koska kustantaja sitä nyt kuitenkin on painanut kohtuullisesti, uskaltaa luvata, että ainakin vuoden 2009 ajan sitä saa. Suosiosta riippumatta. Itse meinaan odotan tästä melkoista piristysruisketta rajatieteen pöytiin, joiden sisältö on viime aikoina ollut tasapaksun latteaa, jossa ei kirjoittajat enää kehtaa panna itseään kunnolla peliin. Varoituksen sana kuitenkin, että kirja kylläkin lumoaa, mutta on myös raskaslukuinen. Ei kabbala mitään yksinkertaista ole, varsinkaan jos sen maailmankuvaa ymppää tieteen ympärille. Erityisesti, kun tieteenkin erityiskysymykset ovat kaikkea muuta kuin helppoja selittää maallikolle (maallikkona jouduin itsekin funtsaan niitä vuosia). Tosin mystistäkään puolta ei voinut ohittaa, koska koodit veivät myös siihen suuntaan ja lopussa annan ymmärtää, että kabbalistinen elämänpuu on se, jonka jokainen näkee kuolemansa rajan takana (buddhalaisten tikle-pallot). Liitteenä kirjassa on suomennettu Sefer Yeatzirah: Luomisen kirja. Tämä kabbalistinen perusteos on vähintään vuodelta 100 ja se on kommentaario itse luomiskertomukselle. On siis selvää, että myös luomiskertomus (Raamatun ensimmäinen luku) löytyy heprealaisena alkutekstinä ja alla sen karkea suomennos, jotta tekstiä voi seurata. Jokainen sana on myös luonnollisesti numeroitu klassisen gematrian säännöillä. |
|
