Zoloft ja kouluammuskelu
Kaikkiahan meitä järkyttää nämä viimeaikoina tapahtuneet Jokelan ja Kauhajoen kouluammuskelut. Vai joko olemme niin pitkällä, että alamme turtua? On tietenkin meidän kaikkien etu, että yritämme ymmärtää mitä tapahtui, jotta voimme mahdollisesti tulevaisuudessa ennaltaehkäistä vastaavat tapaukset. Tämä on oma näkemykseni mitä asian taustalla voi olla – ja luultavasti on. Pyydän vain ottamaan tämän kirjoituksen sisällön vakavasti ja ihan muuna kuin tavallisena salaliittoteoriana, sillä pohjimmiltaan nämä ovat hyvin vakavia asioita. Kuolemanvakavia.Masennusta on pitkään yritetty hoitaa lääkkeiden avulla. Ensin olivat barbituraatit. Ne olivat muuten mukavia mielialan muokkaajia, mutta yliannos johti herkästi kuolemaan. Tähän maailmanaikaan juoppoja kuoli kuin kärpäsiä heidän sekoiteltuaan barbeja viinan kanssa. Niiden tilalle kiivaasti kehiteltiin jotakin muuta. Sitten tulivat bentsodiatsepiinit, joilla toki oli vastaava vaikutus, mutta yliannoksiin niillä oli vaikea päästä. Tietenkin ne aiheuttivat riippuvuutta, joten ilolla otettiin vastaan seuraavan sukupolven mielialalääkkeet, jotka tyytyivät muokkaamaan serotoniinitasoja. Ytimekkäästi niitä kutsutaan SSRI-lääkkeiksi, eli serotoniin takaisinoton estäjiksi. Niilläkin on muutamia sivuvaikutuksia. Ne aiheuttavat sivuoireena psykooseja, unettomuutta ja kouluammuskelua. Mistä oikein on kysymys?
***
Columbinen kouluampujat Eric Harris ja Dylan Klebold. Molemmilla SSRI-lääkitys..
Nykyään yli 300 000 suomalaista vehtaa serotoniinilääkkeiden kanssa, mutta valtaosalle ne eivät aiheuta sanottavampaa haittaa, tai ainakin haitat ovat kohtuullisia. Sitten on se tietty riskiryhmä joille se aiheuttaa väkivaltaista ja vaarallista käytöstä, sekä kohonneen taipumuksen itsetuhoisuuteen. Toisin sanoen lääke vaikuttaa täysin päinvastoin kuin pitäisi. Missään nimessä se ei ole mikään nuorten vihaisten miesten lääke. Sellaisia kuin vaikkapa kouluampujat ovat olleet.Yhdysvalloissa huomattiin ensimmäisenä, että lähes ilman poikkeusta kouluampujat olivat joko ampumishetkellä tai hivenen sitä ennen käyttäneet serotoniinitasoa muokkaavia mielialalääkkeitä. Kun on jäljitetty näitä lääkkeitä täysin järjettömien väkivallantekojen takaa, on paljastunut pitkä lista, jossa SSRI-lääkkeet ovat näytelleet vähintään sivuosaa, silloin kun eivät ole olleet pääosassa. Kaksi lääkettä Zoloft ja Prozac nousivat erityisen kirkkaasti esiin. Tapauksien yhteydet ovat olleet jopa niin selvät, että siitä on tullut lähes yleinen totuus. Aihe on poikinut asian tiimoilta paitsi kokonaisen kirjallisuushaaran, myös useita tieteellisiä tutkimuksia. Niitä on tehty niin Yhdysvalloissa, Australiassa kuin Britanniassa ja kaikissa on tullut sama totuus esiin. SSRI-lääkkeet vahvistavat tietyssä määrin juuri sitä käytöstä, jota sen pitäisi ehkäistä. Kouluampujat vastaavasti ovat olleet profiililtaan pahoin häiriintyneitä nuorukaisia, joilla on murhanhimoisia fantasioita joten ei ihme, että pahoja tragedioita on sattunut. Jokainen voinee arvailla mitä on odotettavissa kun noita taipumuksia vahvistetaan lääkekemian avulla.
***
Kouluampuja Cho Seung Hui. Lääkitys: SSRI-lääkitys
Saman asian vahvistaa Suomenkin lääkintäviranomaiset. Lukekaamme mitä Zoloftista sanotaan:Käyttö lapsille ja alle 18-vuotiailla nuorille.
Lapset ja nuoret saattavat olla aikuisia herkempiä joillekin psyykkisille ja hermostoperäisille reaktioille. Lapsilla ja nuorilla on ilmoitettu hyperkinesiaa, tahattomia lihasliikkeitä, aggressiivisuutta ja käyttäytymishäiriöitä useammin kuin aikuisilla.
Zoloftia ei tule käyttää lasten ja alle 18-vuotiaiden nuorten hoitoon, paitsi potilaille, joilla on pakko-oireinen häiriö. Lapsilla ja nuorilla tehdyissä kliinisissä tutkimuksissa havaittiin itsetuhoista käyttäytymistä (itsemurhayrityksiä ja itsemurha-ajatuksia) ja vihamielisyyttä (pääasiassa aggressiivisuutta, vastustavaa käyttäytymistä ja vihaa) useammin masennuslääkkeitä saaneilla kuin lumelääkettä saaneilla. Jos Zoloftia silti kliinisen tarpeen perusteella päätetään käyttää, potilasta on seurattava tarkoin itsetuhoisten oireiden varalta. Lisäksi on otettava huomioon, ettei saatavilla ole tietoja pitkäaikaishoidon turvallisuudesta lasten ja nuorten kasvun, kypsymisen sekä kognitiivisen ja käyttäytymisen kehityksen suhteen.
***
Pekka Eric Auvinen. Lääkitys: SSRI-lääkitys
Sitten Prozac:Fluoksetiinia ei tule käyttää lasten ja alle 18-vuotiaiden nuorten hoitoon. Suisidaalista käyttäytymistä (itsemurhayrityksiä ja itsemurha-ajatuksia) sekä vihamielisyyttä (pääasiassa aggressiota, vastustavaa käyttäytymistä ja vihaa) havaittiin kliinisissä tutkimuksissa useammin masennuslääkkeitä saaneilla lapsilla ja nuorilla kuin lumelääkettä saaneilla lapsilla ja nuorilla. Jos hoitopäätös kliinisen tarpeen perusteella silti tehdään, pitäisi potilasta seurata tarkasti suisidaalisten oireiden ilmaantumisen varalta. Lisäksi pitkän aikavälin turvallisuutta koskevat tiedot lasten ja nuorten kasvamisesta, kypsymisestä sekä kognitiivisesta kehityksestä ja käyttäytymisen kehityksestä ovat puutteelliset.[…]Psykooseja ja mielialan muutoksia maanisen vaiheen suuntaan on raportoitu. Hoidon lopettaminen saattaa tällöin olla välttämätöntä.
***
Keravan puukottaja. Lääkitys: oli. Tarkempi laatu tuntematon.
Ylläolevaa ei voi lukea ilman että ajattelee Pekka-Eric Auvista joka oli paitsi alaikäinen syödessään näitä lääkkeitä, myös täysin vailla seurantaa. Onhan se tietenkin kaunista että lääkintöhallitus penää peräänkatsomisen tärkeyttä, mutta kun tietää terveydenhuollon resurssit, ei parane ihmetellä jos niitä ei ole ensinkään. Tämä panee tietenkin kysymään muitakin viime aikoina tapahtuneita järjettömiä veritekoja. Myyrmannin pommin asettaja on täysi arvoitus koska hän ei ehkä sovi tähän profiiliin, ja toisekseen nämä lääkeasiat eivät ole julkisia. Auvisen lääkityksestä tiedämme vain koska hän niitä itse netissä esitteli. Matti Saaren ja Keravan järjettömän puukotuksen tehneen nuorukaisen lääkityksestä tiedämme vain että niitä oli. Arvattavasti nekin ovat olleet SSRI-lääkkeitä,koska tavallisesti niitä määrätään ensimmäisenä ja toisekseen he olivat jättäneet syömiset sikseen, mitä harvemmin tapahtuu bentsodiatsepiinien kohdalla.Tämä panee myös kysymään miten paljon raivohulluja nuo lääkkeet muovaavat? Tavallisinta kai lienee että tuhoisuus kääntyy sisäänpäin, ja seurauksena on itsemurha, joka onkin taas ollut hälyttävässä nousussa nuorten miesten keskuudessa. Surmatyöt tapahtuvat vastaavasti perheiden sisäisinä tragedioina ja näissä tapauksissa asioiden taustat jäävät yleensä täyteen pimentoon. Vasta joukkomurhat kiinnittävät huomiomme.
***
Matti Saari. Lääkitys: oli. Tarkempi laatu tuntematon.
Erikoista että nyt on sattunut kaksi vakavaa kouluammuskelua eikä kummankaan jälkipyykissä ole nämä asiat nousseet pintaan, vaikka niiden pitäisi olla tuttuja asioita. Kansalaiset itse ovat onnistuneet yhdistämään nämä asiat luettuaan niistä internetistä, joka ei ole vaikeaa. Hakusanoilla Zoloft causes aggression sain itse 173 000 osumaa. Ministerit sen sijaan ovat keskittyneet aselain valmisteluun (joka ei huono sekään), mutta Zoloftin kaltaisten lääkkeiden roolista ei ole puhuttu sanallakaan. Olisiko tässäkin asiassa aika nostaa kissa pöydälle myös poliittisissa piireissä? Helppoa se ei ole, sillä lääkekorporaatioilla on paljon pelissä ja he pitävät huolen että mahdollisimman vähän ihmisiä saa selville heidän tuotteidensa tappavan laadun. Yhtiöillä on niin paljon valtaa että he pystyvät kyllä tukkimaan politiikkojen, median kuin lääkintäviranomaistenkin suut – jos tarvetta on. Pelissä on liikaa rahaa jotta tuosta vaan voisi näille aineille määrätä myyntikiellon kunnes niiden turvallisuus on tutkittu. Tai oikeammin sehän on jo tutkittu, ja huonoksi havaittu, mutta ei ole ollut puhettakaan että ne vedettäisiin apteekkien hyllyiltä. Jonkinlaisen arvion voi kuitenkin tehdä. Sekä Auvinen (että mahdollisesti Saari) kuuluivat samaan riskiryhmään, joita saattaa olla 0,4% SSRI-lääkkeiden syöjistä. Laskekaa itse että 300 000 ihmistä Suomessakin – valtaosa tietenkin vanhuksia – syö näitä samoja lääkkeitä, niin siitä voitte laskea montako Auvista ja Saarta kulkee keskuudessamme tälläkin hetkellä, joilla on pahoja ajatuksia. Aika näyttää montako ruumista vielä tarvitaan että maamme hallitus viimeinkin ymmärtää, että nämä onnellisuuspillerit ovat tosiasiassa riskituote tietyllä riskiryhmällä.***
Eli mitä me voimme tästä kaikesta päätellä? Hulluja nuo tyypit ovat olleet jo valmiiksi, se on selvää. He ovat vuosikausia hautoneet tuhoisia ajatuksiaan, mutta jokin oli se viimeinen tönäisy joka muutti ajatukset teoksi. Me tiedämme näistä lääkkeistä joita he söivät, että ne aiheuttavat vihaa ja voimakkaan itsemurhataipumuksen. Kuulostaa aivan kouluampumisen meiningiltä. Olisi tyystin vastuutonta mikäli näiden lääkkeiden osuus ohitetaan motiivia haettaessa. Aikanaan niin tehtiin Jokelan tapauksessa, oikeastaan silloinhan ei tehty yhtikäs mitään, mutta jo silloin viitattiin internetissä moneen otteeseen Zoloftin kaltaisten aineiden rooliin, mutta se ei sieltä kyennyt nousemaan varsinaiseen julkiseen keskusteluun. Epäilen kyllä vahvasti että lääkintöhallituksen ohje olla antamatta näitä aineita alaikäisille, saattaa olla eräänlainen Lex Auvinen. Hän oli tyyppiesimerkki näiden aineiden pimeistä puolista.
Nämä kaverit saivat onnellisuuspillereitä. Eivätkö he näytäkin onnellisilta?