|
kolmoishommasta 6 kuukautta sitten
|
|
|
Hiljaista on kuin huopatossutehtaalla, joten yhtä hyvin voin tässä jorista omiani. Rupean panemaan pikkuhiljaa pakettiin tätä kolmois-kolmois –juttua, sillä ainakin mielestäni olen saanut sille riittävän tasokkaat raamit.
Kyseessä taitaa sittenkin olla kristillinen salaisuus jonka ensimmäisiä kehittäjiä ovat olleet Pariisin Sorbonnessa opiskelleet piispat. Maunu Särkilahti vahvimpana kandidaattina. Heillä on ollut ilmeisenä ajatuksenaan Pyhän Bernardin visioima esoteerinen maantiede. Onhan se näin, että harmoninen arkkitehtuuri herkistää ja sivistää, asia jonka kirkonrakentajat ovat aina tienneet. Toisaalta miksi jäädä kirkkoarkkitehtuuriin, jos koko miljöön voi muovata geometrisesti? Ihminen joka asuu keskellä geometrista harmoniaa, sivistyy – vaikkakin alitajuisesti – ja saavuttaa enemmän kuin vain kaoottisissa oloissa elelevä.
Ollaan motiiveista sitten mitä mieltä tahansa, on vahva epäilys että piispat tekivät edeltä käsin suunnitelman rakennuttaa tulevat kirkot tietyin tarkoin määritellyin välimatkoin, ja tiettyihin suuntiin. En tiedä oliko suunnitelma kirjan muodossa vai oliko se kädestä käteen kulkeva karttapohja, johon oli merkitty ns. suuri suunnitelma. Varmaa on vain että sitä alettiin rakentamaan 1480-1510 välisenä aikana, mutta suunnitelma kariutui uskonpuhdistukseen. Suunnitelmasta tuli osa Arkadiaa, maanalaista kulttuurivirtausta.
Ajoitettuani näitä 33.3km kirkkovälejä voidaan näyttää että suunnitelmaa on säilytetty Mäntsälän yläkartanossa vuoden 1638-1639 välillä jossa sitä on sovellettu Myrskylän ja Elimäen kirkkoihin. Sitten se katoaa taas yli sadaksi vuodeksi.
Se löytyy jälleen vuoden 1738 tietämillä, mutta vielä hyvin pienessä piirissä. Vasta sukupolvea myöhemmin kustavilaisena aikana suunnitelma otetaan taas käyttöön täydellä volyymilla. Ilmeisesti Kustaa III kerrotaan suunnitelmasta. Hillitön määrä kirkkoja (17kpl) rakennetaan suunnitelman mukaan. Suunnitelmaa ei ole rakennettu kronologisessa järjestyksessä vaan lähinnä sieltä täältä ja pahinta että väliin on rakennettu oma-aloitteisesti kirkkoja kautta 1600-luvun, mutta ne ovat kaikki väärässä paikassa. Niinpä ne tylysti vain puretaan ”huonokuntoisina” ja kohdistetaan uudelleen. Kun päästään vuoteen 1801, suunnitelma jälleen katoaa.
Se putkahtaa esiin vuosien 1894 – 1907 välisenä aikana, ja on nyt Mommilan kartanossa Kordelinin hallussa.
Sukupolvea myöhemmin se löytyy nyt Kytäjän kartanosta arkkitehti Väinö Vähäkallion hoteista. Hän alkaa rakennuttamaan sakraalirakennuksia suunnitelman mukaisesti (1939-1955), mutta hänen kuolemansa jälkeen se taas katoaa. Viimeisin havainto suunnitelmasta on Lahden Salpausselän seurakunnan kirkko (1961?) jonka matka Lammin kirkolle on 33.1km. Tämäkin voi olla vielä Vähäkallion alullepanema?
Niin oi veljet ja sisaret. Näyttää siltä että suunnitelma on edelleen jonkun hallussa. Joku pitää tälläkin hetkellä käsissään Maunu Särkilahden hapertunutta karttaa jossa esitetään suunnitelma yksityiskohtaisesti mutta myös sen lopulliset motiivit.
Pahinta kaikessa, että vaikka 33.3km mitta onkin keskiaikainen tekele, on silti rautakauden muinaiskaupunkien välissä omat vastaavat mittansa, joka muuten kreikkalaisessa stadiumin mitassa olisi 364.34 stadionia – eli sama kuin Kuuvuoden pituus. mutta se olisi kokonaan oma tarinansa.
|
|
Jukkis
Ylläpitäjä
Viestejä: 1048
|
|
|
|
|
Vs:kolmoishommasta 6 kuukautta sitten
|
|
|
Luumäen kirkosta on Lappeen kirkkoon 32.3 km, Lappeen kirkosta Savitaipaleen kirkkoon on 31.3 km ja Savitaipaleen kirkosta takaisin Luumäen kirkkoon on 31.3 km.
Katselin huvikseni mitä osuu Savitaipaleen ja Luumäen kirkon väliselle janalle ja erään Väinämöisensuon, Kirkkomäen, enoni autotallin, entisen tyttöystäväni makuuhuoneen lisäksi viivalle osui tarkalleen kohta mihin olen viime aikoina suunnitellut rakentavani piilopirtin.
|
|
|
|
Viimeksi muokattu: 07.03.10 14:45 samuliloov.Syy: kirjoitusvirhe
|
|
|
Vs:kolmoishommasta 6 kuukautta sitten
|
|
|
Oikeastaan tämä 33.3 km ei ole se pääasia. Se on syntynyt kun emäkirkon ympärille on rakennettu kappeleita - jotka sovistusti menee tuolle etäisyydelle - joista on aikaa myöten tullut kappeleista omia kirkkojaan. Ennätys lienee tämä Koski TL keskipisteenä jonka ympärille voi piirtää 33.3km mittaisen ympyrän. Haaviin jäävät Humppilan, Somerniemen, Paimion ja oripään kirkot, sekä Helisnummen kappeli (Tiedän mitä ajattelette mutta siitä tulee tosi ruman muotoinen pentagrammi).
Mitan alla menee kuitenkin kaksi vanhempaa mittaa joita tässä vasta tutkiskellaan ja josta ei tällä kertaa enempää...
Onko geometrialla mieltä ja kulttuuria muokkaava vaikutus? Näitähän on tosi vähän Päijänteen väärällä puolella ja Päijänne tuntuu erottavan muutenkin kulttuurisesti ja taloudellisesti erilaisen Suomen. Loogisesti näitä luulisi kyllä löytyvän Viipurin tienoilta mutta onhan seutukunta kyllä poltettu sen sataan kertaan, ja taitaa olla niin, että tälläiset jutut istuu paremmin sarkaviljelyiden, linnaläänien ja yleisesti ottaen peltoviljelyn maailmaan paremmin kuin perinteisille kaskiviljelyalueille. Voin toki olla väärässäkin, mistä sen kukaan tietää mihin tämä tulee päättymään?
|
|
Jukkis
Ylläpitäjä
Viestejä: 1048
|
|
|
|
|
Vs:kolmoishommasta 6 kuukautta sitten
|
|
|
En muuten voi olla mainitsematta että kun näitä mittailee, paljon tulee esiin pinnan alta. Näyttää siltä että alkuperäiseen suunnitelmaan on kuulunut emäkirkon tms rakentaminen Punkalaitumen Vanttilan kylään. Kun sen ottaa mittapisteeksi, niin etäisyys (pienin heitoin)Kokemäen kirkkoon on 33.3km, Urjalan kirkkoon 33.3km, Humppilan kirkkoon 33.3km, Loimaan kirkkoon 33.3km ja Köyliön kirkkokariin 33.3km. Oripään kirkkokin teoriassa mahtuisi, mutta etäisyys on aavistuksen liian iso. Tiedä sitten mikä meni pieleen, kun Vanttila joutui taipumaan Punkalaitumen kylälle, jonne keskus sitten muodostuikin, mutta näyttää siltä että 1500-luvun alussa Vanttilan alueelle on suunniteltu suuria.
Tästä laitoin yhdelle tutulle sähköpostia jossa totesin että Vanttila on todellisuudessa Suomen salainen keskus ja Vanttilan kyläyhdistys voi todellisuudessa johtaa koko maata ohi Vanhasen hallituksen. Ei vastannut mitään, vitsi ei tainnut aueta vaan piti minua yksinomaan hulluna.
|
|
Jukkis
Ylläpitäjä
Viestejä: 1048
|
|
|
|
|
Vs:kolmoishommasta 6 kuukautta sitten
|
|
|
Nyt oikeasti piirtämään kunnon karttaa aiheesta!
|
|
|
|
|
|
|
Vs:kolmoishommasta 6 kuukautta sitten
|
|
|
Tuo piispojen kädestä käteen liikkuva suunnitelma on erittäin mielenkiintoinen teoria. Se saattaa olla totuus tai sitten ei. Tällä hetkellä pitäisin kyllä teoriaa muinaisten pakanapalvontapaikkojen peittämisestä kirkoilla vieläkin auki. Keräsihän Lönnrot 1800-luvulla huomattavan määrän esi-kristillisiin traditioihin kuuluvaa runoutta ja kansanperinnettä, mikä tarkoittaa että pakanuus oli tuolloin vielä ainakin Vienan Karjalassa ja Kainuussa voimissaan. Näin ollen myös pakanallisia palvontapaikkoja on täytynyt olla. Kirkkoja ja pappiloita rakennettiin yleisesti pakanallisten paikkojen päälle.
Sastamalan kirkosta on tieto, että se on rakennettu muinaiselle hautapaikalle, joka on toki saattanut olla myös palvontapaikka kun otetaan huomioon, että vainajien palvonta oli osa muinaissuomalaisia traditioita. Muinaishauta näkyy myös kartassa.
Sastamalan kirkosta taas on 32,8km Vesilahdessa sijaitsevalle muinaishaudalle, jonka lähellä sijaitsee kartan mukaan mm. rautakautinen kalmisto. Vesilahden seurakunta on hyvin vanha ja alkuperäisen kirkon paikka ei enää ole tiedossa.
Kokemäellä puolestaan on aika paljon Rauh. merkintöjä kartassa suunnilleen 30-35km päässä Sastamalan kirkosta, mutta ainakin kansalaisen karttapaikassa ne kummasti katoavat kun zoomaa lähemmäksi 1:40000 tilasta. Näistä eräs eli Niskantien eteläpuolella sijaitseva Kunninloukko on 33,3km päässä Sastamalan kirkosta.
Huhtamon kirkkoon on Sastamalan kirkosta 34,6km.
Sastamalan kirkosta on myös 33,3km Hämeenkyrössä sijaitsevaan Helluntaiseurakuntaan, jonka lähellä on Kirkkokatu vaikkei lähistöllä ole kirkkoa. Nimi saattaa olla jäänne ajalta, jolloin lähistöllä sijaitsi kirkko.
Tällä perusteella en vielä sulkisi pois teoriaa vanhojen pakanallisten paikkojen päälle rakennetuista kirkoista.
|
|
Pietari
Vakiokirjoittaja
Viestejä: 118
|
|
|
|
|
Vs:kolmoishommasta 6 kuukautta sitten
|
|
|
Joo, eihän tässä mitään vielä poissuljeta ja teoria etenee faktojen mukaan. Itse asiassa tähän hommaan tuntuu tulevan joka päivä jotain lisää, joten ei tässä enää uskalla arvailla asioita suuntaan tai toiseen tekijöistä tai edes aikakausista. Vain se on varmaa että tämä on kenties merkittävin löydös suomen historiassa, mutta mitään lihaa ei ole panna luiden päälle.
Ei tämä kyllä ihan tuontikamaltakaan tunnu, koska vastaavia ei ole pahemmin löydetty muualta. Muinaispaikkoihin en osaa sanoa juuta tai jaata. Niillä saattaa olla merkitys alkuperäisten mittapaikkojen kanssa 1480-luvulta - ja piispa Henrikin palvontapaikatkin on mitattu tässä kohtaa. Sen sijaan 1770-luvun lisärakennelmat ei välttämättä ole enää sidoksissa muinaispaikkojen kanssa, mutta tämähän pitäisi selvittää paikallishistorian kautta - jollaisia pitäisi siis tutkia yli sata (mahdotonta). Yksistään tämän homman ongelma on se, että ilmiö on liian laaja ja suurieleinen jotta mitään kokonaiskuvaa kykenisi hahmottamaan.
Joka tapauksessa karttapohja johon näitä ympyröitä on pantu, on "tilauksessa" ja jos sen vaan kaveri saa tehtyä, tietty se julkistetaan jossain kohtaa.
|
|
Jukkis
Ylläpitäjä
Viestejä: 1048
|
|
|
|
|
Vs:kolmoishommasta 6 kuukautta sitten
|
|
Tiedän vaan että sen jälkeen kun löysin tämän 33,3 jutun, on syntynyt numerologin ammattitauti, eli luku alkaa vainoamaan. Se alkoi silloin kun mielessäni tätä pohdin ja takapenkillä kaveri alkoi tlittämään että hän ehti olla naimisissa melkein kolmannes vuosisadan, ennen kuin akka viimein pani pellolle. Itsekseen tuumaten hän lisäsi ”se on tasan 33.3 vuotta”. Astun kauppaan ja tavaran päällä lukee mainos; vain 3,33e. Ohi ajaa auto jonka rekkarissa on kolme kolmosta ja katson ohimennen kelloa ja se näyttää 13:33. Näihin nämä jutut aina johtaa 
|
|
Jukkis
Ylläpitäjä
Viestejä: 1048
|
|
|
|
|
Vs:kolmoishommasta 6 kuukautta sitten
|
|
|
Meinasin jo aikaisemmin aiheesta kirjoittaa mutta tuo 33 ja 333 "kummittelevat" tuon tuostakin; kello on hyvin usein 3:33 kun katson sitä, matkaa navigaattorissa jäljellä 33,3 km, Jeremias 33:3, ihmisellä on 33 selkänikamaa, 33 ihmisen mitta, musiikkikappaleen pituus 3:33, kirjassa sivuja 333, vaa'assa 333 grammaa jne. jne.
|
|
|
|
|
|
|
Vs:kolmoishommasta 6 kuukautta sitten
|
|
|
Kane kirjoitti:
Meinasin jo aikaisemmin aiheesta kirjoittaa mutta tuo 33 ja 333 "kummittelevat" tuon tuostakin; kello on hyvin usein 3:33 kun katson sitä, matkaa navigaattorissa jäljellä 33,3 km, Jeremias 33:3, ihmisellä on 33 selkänikamaa, 33 ihmisen mitta, musiikkikappaleen pituus 3:33, kirjassa sivuja 333, vaa'assa 333 grammaa jne. jne.
Kolmonen on myös raamatullisesti taivaan numero samalla kuin nelonen maan(3+4=7). Näillä ilmaistaan usein eri mittasuhteita ja näihin kolmosiin kätkeytyy kaikenlaista jännää. Mozartkin leikki kolmosilla Taikahuilussa.
|
|
|
|
|
|
|